Vuosi eettisellä vaatekaapilla + 5 vinkkiä maailmantuskaan

DSC00086-web
T-paita Recci-myymälästä, kuva Henry Söderlund.

Aloitin blogin pitämisen vuosi sitten Fashion Revolution Weekin aikana. Olin alkanut seurata aiheita ja ne tuntuivat olevan koko ajan enemmän läsnä. Blogi tuntui hyvältä keinolta perehtyä syvemmin vaateteollisuuden ongelmiin ja tekijöihin. Materiaalia on — ihmisoikeusrikkomukset, kohtuuttomat työolot, hinnan polkeminen, tuotannon ympäristövaikutukset, materiaalien loppusijoitus… Tosiaan, hieman liikaakin.

FashRev_BrandAssetsforSocialMedia_28

Vaatteita on oikeastaan aika vaikeaa ostaa uutena eettisesti. Ekologinen kuluttaminen on helpompaa – osta kierrätettyä, korjaa, älä osta turhaan. Vaikka yritykset nykyään vannottavat enemmän vastuullisuuttaan, ihmisoikeusrikkomukset ovat siirtyneet tuotantoketjussa alemmas. Ompelijoiden työoloista saatetaan huolehtia, mutta materiaalin keräämisessä rikotaankin ihmisoikeuksia. Mitä kauemmas ongelmat siirtyvät, sitä vaikeampi niitä on jäljittää.

Mitä tarkemmin haluaa tuotetta tarkastella, sitä vaikeampi sitä on lopulta ostaa. Vuoteni kysymyksiä pohtien muodostuikin aika lailla samanlaiseksi, kuin aiemmin vuoteni ilman uusia vaatteita: jos pystyinkin tekemään päivänvaloa kestävän ostopäätöksen, tuskin oikeasti tarvitsin valikoitunutta vaatetta. Muutaman vaatteen kohdalla “sorruin”, ja ostin esimerkiksi kumisaappaat tietämättä sen enempää, kuin että ne oli valmistettu Kiinassa. Hyvittelin omatuntoani lähettämällä valmistajalle Facebook-viestin, jossa kysyin tuotteen tuotanto-olosuhteista (Tretorn ei vastannut).

Ekologisesta näkökulmasta on ryhdytty puhumaan myös paljon vaatteen materiaalista. Muovikuitujen muovit karkaavat pyykin mukana mikromuoveiksi vesistöön, mutta luonnonkuiduista erityisesti puuvilla vaatii paljon vettä. Bambu ja viskoosi ovat luonnonkuituja, mutta eivät välttämättä valmistusprosesseiltaan sen ekologisempia. Tulisiko muovikuituiset vaatteet heittää sitten roskiin, mitkä tässä nyt ovat mittasuhteet?

Blogin ensimmäinen vuosi on ollut aika hiljainen: sain sen aloittaessani opintojeni ohelle myös töitä, jotka veivät mukanaan. Toisaalta blogia on ollut kauhean vaikeaa päivittää, koska en ole halunnut tehdä asiavirheitä. Kun olen löytänyt yhden mielipiteen, on tullut jostain tieto, joka on pakottanut muuttamaan käsitystäni.

Esimerkiksi elastaania käytetään sekoitteena monissa vaatteissa, ja tätä voidaan perustella käyttömukavuudella ja käytön moninkertaistumisena. Toisaalta elastaani tekee vaatteesta mahdottoman myös kierrättää materiaalina ja tehostaa sen kulumista. Outi Les Pyyn kunniakas yhteenveto elastaanista.

Kun perustiedot materiaaleista ja työolosuhteista ovat plakkarissa, täytyy alkaa pohtia sertifikaatteja: vaateteollisuudessa ei ole yhtä ainoaa merkkiä, jonka voisi lätkäistä eettiseen tuotteeseen. Sen sijaan voi erilaisilla sertifikaateilla tai sitoumuksilla ilmoittaa, onko tehtaita auditoitu, onko materiaali valmistettu ilman kemikaaleja, onko vaate ommeltu Suomessa ja niin edelleen. Yksikään näistä selvityksistä ei takaa, että muut osa-alueet olisivat kunnossa, eivätkä ne aina kerro koko totuutta edes takaamistaan asioista.

Monet sertifikaatit esimerkiksi lupaavat, että ompelijoiden työolosuhteet ovat kunnossa, ja niitä valvotaan auditoinneilla. Todellisuudessa auditoinnit eli tarkastuskäynnit voivat tapahtua harvoin, tai niistä kerrotaan tehtaille etukäteen.

Blogin pitäminen on tuntunut siis usein enemmän tai vähemmän suossa rämpimiseltä. Mistä uskallan sanoa mitäkin, miksi tämä on niin helvetin vaikeaa? Edes kaikki pienet valmistajat eivät halua selvittää, mistä heidän kankaidensa materiaalit tulevat. Eetti ry:n vaatevastuullisuuskoulutuksessa Finnwatchin tutkija sanoi osuvasti, että ihmisoikeusrikkomukset ovat tällä hetkellä kilpailuetu.

(Samasta koulutuksesta: FIBSin yritysvastuututkimus 2017 osoittaa, että ihmisoikeudet ovat edelleen vastuullisuusteema, jota vain 21% yrityksistä pitää olennaisena. Siitäkin huolimatta, että yli kolmasosa kertoo noudattavansa YK:n ohjaavia periaatteita ihmisoikeuksista.)

Eihän tähän oikeastaan edes voi yksittäinen kuluttaja vaikuttaa: globaali tuotanto nyt vain toimii niin, että alihankkijaketjun myötä yhden tuotteen juuret voivat olla eri puolilla maailmaa, eikä tuotteen myyjä voi enää tietää, mistä kaikkialta esimerkiksi kengän osat ovat tulleet.

Siksi olikin huojentavaa kuulla samaisessa edellä mainitussa vastuullisuuskoulutuksessa, että tästä ollaan lobbaamassa lakiehdotusta! Ranskassa jo testissä olevaa huolellisuusvelvoitetta aiotaan lähteä piakkoin lobbaamaan Suomessakin. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että tuottajilla olisi velvollisuus valvoa aivan tuotantoketjun loppuun saakka, ettei missään kohtaa rikota ihmisoikeuksia, oli kyse sitten alihankkijoista tai ei. Tällä hetkellä kädet pestään puhtaiksi vetoamalla siihen, että alihankkijat ovat itse vastuussa toiminnastaan. Suomi ei ole kuitenkaan kovin innokkaasti ajamassa muutosta, joten varsinkin tulevien vaalien alla kannattaa alkaa kovistella ehdokkaita myös näistä teemoista.

FashRev_BrandAssetsforSocialMedia_43

Toisaalta vaateteollisuuden tuotannon ongelmat ovat nousseet vuoden aikana vahvemmin ja vahvemmin esille. Mikä on hyvä, sillä vaateteollisuus on yksi maailman saastuttavimpia – miksi siitä ei siis juuri puhuta esimerkiksi muun ilmastonmuutoskeskustelun ohessa? Kuten halpalennoissakin, kyseessä on eräänlainen saavutettu etu, joka vaatii kuluttajalta luopumista. Kun kaikilla on varaa ostaa loputtomasti uusia vaatteita ja lentää halvalla maailman toiselle puolen, tai ainakin ympäri Eurooppaa, on ikävää olla se tyyppi, joka päättää luopua näistä eduista, jotka juuri kaikille mahdollistettiin.

Tarpeemme shoppailla ei ole tosiaan ikiaikainen, vaan halpamuoti on ilmiönä vain muutaman vuosikymmenen vanha.

Kaiken kaikkiaan blogi on vuoden aikana myös perustellut itse itsensä: halusin luoda paikan, johon tieto on koottu. Yrittäessäni koota tietoa huomasin, miten mahdoton tehtävä oikeastaan on. Tällöin tiedostavasta kuluttamisesta tulee itse asiassa mahdollista hyvin rajatulle piirille: niille, joilla on aikaa selvittää.

Suomalaiset ostavat vaatteensa pääasiassa supermarketeista. Se kertoo siitä, että ostopäätös tehdään muiden ostosten lomassa, ei suinkaan etsien viisi päivää tietoa siitä, onko tämä paita nyt varmasti tuotettu rikkomatta ihmisoikeuksia. Nykyisen tilanteen sijasta yrityksillä tulisi olla velvollisuus tuoda meille tieto: marketit eivät ottaisi myyntiin tuotteita, joiden tuotantoketju ei ole selvillä, eivätkä kuluttajat ostaisi tuotteita, joihin ei olisi merkitty selvästi materiaalin alkuperää ja ompelijoiden työolosuhteita.

Tämä tottakai vaatisi sitä, että kuluttajat/kansalaiset alkavat vaatia enemmän läpinäkyvyyttä ja vähemmän ihmisoikeusloukkauksia. Että ihmisoikeuksien kunnioittamisesta tulee kilpailuetu, ei toisinpäin.

FashRev_BrandAssetsforSocialMedia_49

Lopuksi vielä omat neuvoni vastuullisten valintojen viidakossa pärjäämiseen:

1. Älä panikoi. Voit aloittaa muutoksen koska tahansa. Käy vaatekaappisi läpi ja totea, että voisit luultavasti pärjätä nykyisellä varastolla loppuelämäsi. Pidä listaa vaatteista joita tulet seuraavaksi tarvitsemaan, ja aloita niiden etsiminen yksitellen eettisistä kaupoista tai kirpputoreilta, ennen kuin vanha kuluu loppuun ja tarvitset tuotteen heti. Mieti jokaisen vaatteen kohdalla, että sen hankkiessasi olet vastuussa siitä sen koko elinkaaren ajan, etkä voisikaan laittaa sitä kahden käytön jälkeen kirppiskassiin. Pidätkö vaatetta enää vuoden päästä? Voiko siitä tehdä jotain muuta? Onko materiaali kierrätettävissä?

2. Opettele korjaamaan, muokkaamaan ja käyttämään palveluja. Etsi itsellesi luottosuutari ja -ompelija. Opiskele materiaaleja ja opettele lukemaan pesuohjeita (kirpputoreilla näkyy todella paljon kutistettuja villapaitoja ja pesussa nyppyyntyneitä puuvillapaitoja). Jaksa nähdä vaivaa!

3. Jos pystyt ostamaan tarpeeseesi vain halvalla tuotettuja vaatteita (kaikilla ei ole varaa maksaa alushousuparista 20 euroa tai siististä kauluspaidasta 170 euroa) tutustu asiaa ajavien järjestöjen toimintaan ja mieti, voisitko kompensoida maksamalla vuosittaista jäsenmaksua tai tekemällä vapaaehtoistyötä. Järjestöjen suositteleminen tuntuu vähän tympeältä, mutta oikeastaan näillä toimijoilla on paljon suuremmat rattaat vaikuttaa päätöksentekoon. Eetti ry tekee paljon informaatio- ja lobbaustyötä niin poliitikoille kuin koululaisillekin, kun taas SASK tukee ammatillista järjestäytymistä niissä maissa, joissa työolot ja niiden valvonta ovat surkeita. Finnwatch selvittää ja tutkii yritysten veronkiertoa ja ihmisoikeusrikkomuksia.

4. Anna palautetta! Kysele brändeistä, tsemppaa niitä jotka nostavat esiin vastuullisuuskysymyksiä, kritisoi niitä jotka eivät näin tee. Keskustele ihmisten kanssa näiden vaatteista ja ostotottumuksista. Kysäise lempibloggaajaltasi, kuinka paljon hän miettii vaatteidensa alkuperää tai laita se FB-viesti yritykselle, jonka tuotetta olet ostamassa. Älä ryhdy kuitenkaan syyllistäväksi ahdistelijaksi, ihmisten prioriteetit ovat erilaisia.

5. Älä ahdistu. Jos ahdistut, älä ainakaan perusta blogia. Jos silti päätät perustaa blogin, teet sen omalla vastuullasi. Muita vaateteollisuudesta bloggaavia/kirjoittavia ammattilaisia: Rinna Saramäki, Vihreät vaatteet, Outi Les Pyy.

DSC00098_web

Oikeasti blogi on antanut itselleni reippaasti perspektiiviä, upeita kontakteja ja varmuutta siitä, että maailmassa on todella paljon toimijoita, joita ihan oikeasti kiinnostaa muuttaa vaateteollisuus kestävämpään suuntaan. Siitä merkki on tänään viidettä kertaa alkava Fashion Revolution Week, johon lähtee mukaan vuosi vuodelta enemmän alan tekijöitä.

Mistä toivoisit blogissa kirjoitettavan jatkossa? Otan mielelläni vastaan ideoita ja kehitysehdotuksia!

Kirpputori sijoittuu kolmanneksi suomalaisten naisten ostopaikoissa

DSC_2246-01
Suomen Tekstiili & Muoti ry julkaisi tänään I love me -messuilla tutkimuksen, jonka mukaan 26% suomalaisista naisista ostaa vaatteet kirpputoreilta ja erilaisista Facebook-ryhmistä.

En ole kovinkaan ehtinyt perehtyä Suomalaiseen vaateteollisuuteen tilastotasolla, joten oli kiinnostavaa käydä kuuntelemassa nettikyselystä, jossa syys-lokakuussa (29.9.-6.10.2017) Kantar TNS oli tavoittanut 1500 18-74-vuotiasta suomalaista (70% naisia, 30% miehiä) vastaamaan vaatteisiin liittyvistä kulutustottumuksistaan.

Tietenkin kyselyn otanta ja muoto vaikuttavat, mutta silti esiin nousi muutama blogini näkökulman kannalta kiinnostava tulos.

DSC_2252-01.jpeg
Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen ja viestintäpäällikkö Mari Kamaja esittelivät kuluttajatutkimuksen tuloksia.

Jos suomalainen kuluttaja saisi päättää, tämä ostaisi enemmän suomalaisia vaatemerkkejä. 51% vastanneista ostaisi enemmän vaatteita suomalaisilta merkeiltä, jos ne tuotaisiin saataville isoihin kauppoihin.

Suomalaisten naisten yleisimpiä ostopaikkoja ovat H&M, Prisma, kirpputorit ja K-Citymarket. Tältä kannalta siis on ilahduttavaa, että esimerkiksi aiemminkin blogissani mainitsemani Neulomo on saanut tuotteitaan myyntiin Prismaan. Toivottavasti tämä tulos rohkaisisi lisäämään paikallisen tuotannon vaatemerkkejä Prismoissa ja K-Citymarketeissa, joissa suomalaiset shoppailevat eniten.

Pääkaupunkiseudulla taas Stockmann on suosituin ostopaikka niin naisten kuin miesten keskuudessa. Stockmanniltakin löytyy jonkin verran suomalaisia, eettisen tuotannon merkkejä myynnistä. Hullujen Päivien esitettä selaillessani mietinkin, että heidän tarjonnastaan voisi kirjoittaa oman artikkelinsa.

Vaikka kirpputorimyynti ei välttämättä ole Suomen vaateteollisuudelle hyvä asia, on sen sijoittuminen jo kolmanneksi omasta mielestäni hyvinkin positiivinen uutinen. Kierrätetty vaate kun on ostopäätöksenä kuitenkin se ekologisin.

Myös tulokset esitellyt toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen korosti kiertotalouden kasvua ja haasteita, joihin teollisuuden on vastattava. I love me -messuilla liiton lavalla keskustelevatkin tänään myös Reccin ja Globe Hopen edustajat, jotka kierrättävät vaatteita ja materiaaleja myyntiin, muuhun teollisuuteen ja uusiksi vaatteisiksi.

Pääsääntöisesti suomalaiset kuluttajat ovat hintatietoisia. Jos kuitenkin suomalaisista vaatteista ollaan valmiita maksamaan, luulisin hinnan rakenteen avaamisen olevan suunta, joka suomalaiselle shoppailijalle kelpaa. Eli se, että laadukkaasta vaatteesta kannattaa maksaa tekijöille hinta, jolla voi kattaa materiaalin laadun ja hyvät tuotanto-olosuhteet, ja tuotantoprosesseista kerrotaan avoimesti.

Helppous ja saatavuus selvästi dominoivat markkinoita, keikkuuhan ykköspaikalla edelleen H&M. Toivottavasti tämäkin kuluttajatutkimus kuitenkin rohkaisisi alaa ja erityisesti sisäänostajia panostamaan niin kotimaisiin merkkeihin kuin uusiin kierrätysideoihin.

Jos joku muu pyörähtää I love me-messuilla, ekomuotiin keskittynyt alue löytyy luonnollisesti-puolelta. Se on tuo vihreä osio kartalla!

DSC_2240-01

Li Edelkoort: Anti-Fashion Manifesto

Li Edelkoort Reads Her Anti-Fashion Manifesto by BOF

“The ignorance among journalists is terrifying.”

Trendikonsultoija Li Edelkoortin esitys on suunnattu muotialan sisälle, mutta ehkä juuri siitä syystä se antaa toivoa siitä, että alalla ollaan menossa oikeaan suuntaan. Video kannattaa kuunnella loppuun, vaikka välissä ilmeisesti teknisistä syistä onkin hiljaisia kohtia.

Edelkoortin puheessa itseäni kiehtoo paljon ajatus siitä, että vaatetuotannon jokainen tekijä nimettäisiin kuten elokuvatuotannoissa. Nykyäänhän näkyvä nimi vaatteen takana on pääasiassa vaatteen suunnittelija. Entä jos saisimme vaatteen mukana jokaisen prosessissa mukana olleen tekijän nimet?

“Sometimes when you buy a t-shirt you kill somebody, it’s better to buy fur, as a sort of matter of speech.”

Vuonna 2015 ilmestyneen Anti-Fashion Manifeston voi ostaa täältä.